keskiviikko 8. toukokuuta 2013

Spiritismi


Tarkemmin spiritismillä tarkoitetaan vuonna 1848 alkanutta uskonnollista liikettä, jonka saivat aikaan Maggie (18381893) ja Catherine Fox (18411892HydesvillestäNew Yorkista. Liikkeestä käytetään myös nimitystä spiritualismi, vaikka filosofiassa termillä on toinenkin, paljon laajempi merkitys. Foxien talossa oli alkanut kuulua ihmeellistä rapinaa ja tömistelyä, jotka tyttöjen äititulkitsi henkien ääniksi. Pian perheen tyttäret keskustelivat talossa murhatun henkilön sielun kanssa.
Tyttöjen vanhempi sisko Leah vei Maggien ja Katien Yhdysvaltojen-kiertueelle, ja spiritualismi alkoi levitä niin Amerikassa kuin Euroopassakin. Erityisesti ensimmäisen maailmansodan jälkeen liikkeen merkitys kasvoi, kun ihmiset halusivat ottaa yhteyttä edesmenneisiin läheisiinsä. Kannatusta lisäsi kuuluisien henkilöiden kuten fyysikoiden Sir William Crookesin ja Sir Oliver Lodgensekä biologi Alfred Russel Wallacen myönteinen suhtautuminen. Erityisen suuri merkitys liikkeen leviämiselle oli kirjailija Sir Arthur Conan Doylen "lähetystyöllä". Jo 1800-luvun lopussa tämän liikkeen alkulähteet paljastuivat kuitenkin huijaukseksi: Maggie Fox myönsi, että sisarukset olivat itse tuottaneet ääniä muun muassa vetämällä narun päässä olevaa omenaa portaikossa sekä naksauttelemalla jalkojaan ja käsiään.
Ihmiset eivät kuitenkaan reagoineet tyttöjen toivomalla tavalla: he eivät yksinkertaisesti pitäneet mahdollisena että tytöt olivat huijanneet kymmeniä vuosia jäämättä kiinni. Monissa istunnoissa oli ollut läsnä suuri joukko tiedemiehiä, eivätkä tytöt olleet istunnoissa edes liikahtaneet. Koska tyttöjä oltiin tarkkailtu istunnossa tarkasti, olettivat jotkin huijausta todennäköisemmäksi sen, että tytöt olisivat ilmoittaneet olevansa huijareita saadessaan tarpeeksi julkisuudestaan. Myöhemmin siskokset peruivat tunnustuksensa, mutta lisäsivät, etteivät halua olla mukana enää minkäänlaisissa istunnoissa
Spiritismi (lat. spiritus, ’henki’) tarkoittaa käsitystä, jonka mukaan meedioiksi kutsutuilla henkilöillä on kyky ottaa yhteys vainajien henkiin. Usko henkiolentoihin on erittäin vanha uskonnollinen käsitys. Ihmiset uskoivat, että erilaisilla luonnonesineillä kuten puillavuorillataloilla jne. oli henki. Usko kuolleiden ihmisten henkiin on ollut laajalle levinnyttä

-Spiritismissä kannattaa olla vähintään kolme henkilöä. Sitä voi kuitenkin pelata yksin.
-Jos pelissä on yksikin osallistuja joka ei usko spiritismin toimivan, se ei tule toimimaan.
-Jos tuntuu että et ole varma voitko uskoa spiritismiin, hyvä idea on ajatella, että et voi kuitenkaan varmuudella tietää, onko se totta, joten et voi sanoa varmuudella, että se ei ole totta. Omien kokemuksieni mukaan se ehdottomasti TOIMII, koska joka kokeilukerralla se on toiminut täydellisesti.
-Jos joku pelaajista tuntee että hän voi mennä pelin aikana pelkotilaan, ei hänen tulisi pelata ollenkaan.
-Tämä peli toimii myös päivällä, kunhan huoneeseen ei tule suoraa päivänvaloa.
-Peli ei pakosti toimi jokaisella kerralla, joten jos ei toimi, älä heitä toivoasi.
-Huomaa, että kokeillessasi spiritismiä avaat suoran portin itse Saatanaan, joten ole varovainen.

Tietoa
Spiritismi tarkoittaa yhteyden ottamista henkiin. On epäselvää toimiiko se vai eikö, sillä henkien yms. olemassaoloa/-olottomuutta ei voi tämän viestin kirjoittamisen aikaan tieteellä todistaa. Siksi haluaisinkin että turhat viestit kuten "ei toimi!", "kusetusta" tai "vitun turha aihe, ei toi voi toimia" jätetään kokonaan pois.
Spiritismi kehitettiin 1800-luvun Ranskassa, josta se lähti nopeasti leviämään koko maailmaan.
Lue koko opas tarkasti läpi ennen kuin aloitat pelin, äläkä unohda yhtäkään kohtaa, sillä se voi johtaa vaarallisiin tilanteisiin/tapahtumiin.
Uskomuksen mukaan pentagrammista tulee sen päällä olevaan lasiin henki(ä), ja hän/he liikuttavat lasia.
Huom. kun teet lautaa ja kokeilet välimatkoja yms. lasilla, yritä olla laittamatta lasia pentagrammin päälle.

Ouija-laudan teko
Ouija-lauta valmistetaan yleensä puusta, mutta leivinpaperi ajaa saman asian. Tässä oppaassa näytän miten se valmistetaan leivinpaperista.
Ota leivinpaperia noin uunipellin kokoinen pala. Piirrä keskelle pentagrammi, joka on sen kokoinen että se mahtuu väärinpäin olevan juomalasin "alle".
Piirrä se samoin päin kuten kuvassa, ja käännä paperi väärin päin. Sitten kirjoita vasemmalle puolelle kyllä ja oikealle puolelle ei, sopivan välimatkan päähän pentagrammista. Tee niistäkin sen kokoiset että ne mahtuvat lasin alle.
Pentagrammin alapuolelle kirjaimet A-Z, sopivan välimatkan päähän toisistaan. Sen yläpuolelle numerot 1-9 ja 0. Huomaa että aakkosten ja numeroiden järjestyksellä ei ole väliä, mutta laita ne mieluiten oikeaan järjestykseen.

TÄRKEÄ, LUE TARKASTI ENNEN PELAAMISTA
ÄLÄ ajattele/kysy mitään kuolemaan, helvettiin, taivaaseen tai Jumalaan liittyviä kysymyksiä. Ne voivat suututtaa hengen, ja tämä voi päättää tappaa sinun/läheisesi lähiaikoina.
Jos kuitenkin ajatuksesi harhautuu johonkin näistä, älä pelästy/mene shokkiin.
Älä kysy mitään itsestäänselvyyksiä, kuten "onko hauki kala?", koska henki voi loukkaantua.
Ole mahdollisimman kohtelias hengelle. Älä KOSKAAN puhu hengestä "se" tai "ne"-muodossa. Sen sijaan käytä "hän", "he", "hyvä/herra henki"-muotoja.
Ole kärsivällinen. Ensimmäisellä pelikerrallani ensimmäisen kysymyksen jälkeen kesti noin 10 sekuntia, ennen kuin lasi lähti liikkumaan, ja se liikkui hitaasti.
ÄLÄ KOSKAAN lähde kesken pelin pois, edes sanomalla että tulet kohta takaisin yms. Peli tulee aina lopettaa tavalla, jonka näytän kohta.
Hengeltä voi kysyä melkein mitä vaan. Älä kuitenkaan kysy esim. ensi viikon lottonumeroita yms., koska ne voidaan lukea tyhmiin kysymyksiin.
Henki voi ottaa pelaajiin yhteyttä myös liikuttamalla muita esineitä, koskettamalla jotakuta pelaajista fyysisesti, tai puhua meedion kautta. Älä siis ihmettele jos tunnet selässäsi tökkäisyn tai jos meedio alkaa yhtäkkiä latelemaan totuuksia.
Joidenkin ihmisien tiedetään tehneen itsemurha tämän pelin jälkeisistä paineista johtuen. Jos olet heikkohermoinen, kannattaa tyytyä Aliakseen.
Seuraa kaikkia ohjeita tarkasti.

Pelin sääntöjä
-Kaikki huoneessa oleva elektroniikka pois päältä.
-Kukaan pelaajista ei saa koskaan istua selkä ikkunaan tai oveen päin.
-Peitä kaikki heijastava, esimerkiksi television ruutu, peili, ikkuna.
-Ole kohtelias hengelle/hengille.
-Mikäli kyseessä on paha henki tai varsinkin Saatana, lopeta pelaaminen. Muista tehdä se kuitenkin näiden ohjeiden mukaisesti!
-Jos näet verhojen takana jalat, LOPETA PELAAMINEN!
-Huoneessa ei saa olla lemmikkieläimiä.
-Tarkista kahteen kertaan, että huoneessa ei ole yhtäkään raamattua tai virsikirjaa.
-On suositeltavaa, että kaikkien Ouija-laudan ympärille tehdään suolarinki. Sen tarkoituksena on suojata pelaajia hengiltä
-Aina, kun lasi on siirtynyt vastauksen päälle, nosta se tasaisesti takaisin pentagrammin päälle, ja ota/ottakaa sormet pois lasin päältä. Kun sormet eivät koske lasiin, voitte keskustella rauhallisesti, että kuka kysyy seuraavaksi ja mitä.

Pelin aloitus
Menkää rinkiin Ouija-laudan ympärille. Pelin "meedion" eli johtajan pitää olla niin päin, että laudan tekstit ovat hänelle oikein päin. Huomaa, että tässä yhteydessä meedio ei tarkoita ennustajaa.
Jokaisen pelaajan pitää lausua loitsu "Tämä on päivä, joka ei ole päivä, aika, joka ei ole aika ja paikka, joka ei ole paikka. Tahdon/Tahdomme avata käytävän maailmojen välille."
Sen voi lausua myös pariin kertaan.
Sitten kaikki pelaajat pistävät hennosti lasin päälle etu- ja keskisormen. Tämän jälkeen meedio esittää kysymyksen "Onko henkiä läsnä/paikalla?". Ole kärsivällinen.
Jos vastauksena tuli "kyllä", kysy "Onko henki hyvä?". Jos henki on hyvä, jatka. Jos ei, lopeta pelaaminen.
Tämän jälkeen voitte kysyä melkein mitä vain.

Pelin lopetus (tapahtuipa mitä tahansa, tätä lopetustapaa tulee noudattaa)
Kun päätätte lopettaa pelaamisen, kysy hengeltä "voimmeko lopettaa (pelaamisen)?". Jos henki vastaa myöntävästi, lopettakaa pelaaminen. Jos kieltävästi, älä hätäänny, vaan kysy parin kysymyksen jälkeen uudestaan.
Jos henki vastaa toisellakin kerralla kieltävästi, meedion tulee huutaa kolme kertaa "Jeesuksen Kristuksen nimessä lopeta!". Tätä tapaa ei saa käyttää muuten kuin vastaavassa tilanteessa, koska se on huonompi kuin normaali tapa. Tämän jälkeen voit kuitenkin lopettaa pelaamisen.

Pelin jälkeen
-Älä ota peilien yms. päällä olevia peittäviä esineitä pois ennen seuraavaa aamua.
-ÄLÄ katso peiliin tai mihinkään muuhun heijastavaan ennen seuraavaa aamua, sillä itse Saatana voi sen kautta tulla tähän maailmaan.
-Pelin jälkeen riko lasi ja polta pelilauta.
-Ottakaa joku muu puheenaihe pelin jälkeen, jotta jännittynyt olotila ei jäisi "päälle".
-Jos sinua pelottaa pelin jälkeen, suosittelen että otat raamatun esiin rauhoittamaan tai rukoilet. Itseni kohdalla se auttaa.
-Tämä peli pitäisi ajatella avartavana kokemuksena, eikä ottaa turhia paineita. Kunhan noudatat näitä ohjeita, kaikki tulee menemään hyvin.

ÄLÄ SILTI PELAA TÄTÄ!!! SE VOI TOIMIA JA YLEENSÄ TOIMIIKIN!!!!!!!
tiedän että äitin tuttu joutui mielisairaalaan kun oelasi sitä.. joo ei siitä sen enenpään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti